Tietoa matkarattaista
Matkarattaat ovat nimensä mukaisesti kevyitä, pieneen tilaan meneviä
ja käteviä ottaa mukaan tai pitää vaikka aina autossa odottamassa käyttöä.
Hyödyllinen lisäominaisuus matkarattaissa on, että ne pysyvät kasattuna itsekseen pystyssä esim.
sen aikaa, kun kauppatavaroita lastataan autoon.
Matkarattaat ovat pääsääntöisesti tarkoitettu lyhyempää
ja kevyempää käyttöä varten, mikä ei kuitenkaan
tarkoita, etteikö matkarattaat olisi aivan yhtä kestäviä
kuin yhdistelmätkin. Kankaat matkarattaissa ovat usein ohuempia ja renkaat
pienempiä kuin yhdistelmissä. Toppauksia ei välttämättä
ole yhtä paljon, mutta tämä vaihtelee malleittain. Myöskään
selkänojan tai jalkatuen tai työntöaisan säätöjä
ei ole, tai niitä on vähemmän kuin yhdistelmissä. Toisissa
matkarattaissa on kuitenkin täysin samoja ominaisuuksia kuin yhdistelmissä,
esim. ilmakumirenkaat. Ne kuitenkin jonkin verran lisäävät rattaiden
painoa, samoin kuin selkänojien tai jalkatukien metallirunkoiset säätimet.
Keveyttä matkarattaisiin saadaan nimenomaan hihnasäädöillä,
renkailla ja kevyemmillä verhoiluilla, rungot ovat kuitenkin tukevia. Myös
matkarattaita tulee huoltaa ja hoitaa kuten yhdistelmiä. Hyvissä matkaratasmalleissa
onkin pestävät ja irroitettavat päälliset sekä turvallisuuden
vuoksi turvavyöt ja joissain jopa heijastimet. Matkarattaiden sadesuojiksi
käyvät yleensä tavalliset yhdistelmien sadesuojat.
|